Spiraaleja ja kulkusia Itämeren rannoilta

Hartaasti odottamani seminaari oli vihdoin viime viikonloppuna. Noin sata muinaispukujen tutkijaa ja harrastajaa kokoontui Liedon Vanhalinnaan kahden päivän mittaiseen seminaariin.

img_6965

img_6768Lauantaina kuuntelimme toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä muinaispukuennallistuksista, spiraalikoristeista, Rautakauden ajan värjäysmenetelmistä, lautanauhojen kutomisesta ja hautalöydöistä. Oli myös mukava nähdä ihan livenä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oli aikaisemmin ollut tekemisissä heidän kirjoittamiensa kirjojen tai blogien lukijana tai joihin olen ollut yhteydessä sähköpostilla tai puhelimitse. Toki paikalla oli myös ihmisiä, jotka muistin hyvin aikaisempien kesien keskiaikamarkkinoilta. Vein eräälle osallistujalle Kaukolan hopealanka sykerön.

Iltapäivällä seminaaritilan seinustalle rakennettiin pienet muinaismarkkinat, joilta tarttui mukaan villalankaa lapasiin ja ohuempaa lankaa kirjontaan tai lautanauhoihin. Tarjolla olisi ollut myös nauhoja, koruja, muutama käsin kudottu kangas, shaaleja ja käsityötarvikkeita.

img_6758Illanviettoon pukeuduttiin tietysti erilaisiin muinaispukuihin. Minä taisin olla ainoa karjalaiseen pukuun pukeutunut. Mikkelin, Kaarinan ja Euran pukuja oli paikalla useampia. Ruokana oli Rasekon opiskelijoiden valmistamia rautakauden ajan herkkuja.

Sunnuntaina osallistuin Jaana Rataksen spiraalikoristelutyöpajaan. Kuvittelin spiraalikoristeiden teon olevan huomattavasti yksinkertaisempaa kuin miksi se osoittautui. Rautakauden ihmiset tekivät koristeista jotakuinkin ydinsodan kestäviä! Sain aikaiseksi pienen koristeen alun, joka jäi kesken, kun neula ei enää mahtunut spiraalista läpi…

Iltapäivällä tutustuin eri työpajoihin, kävin katsomassa museossa olleen näyttelyn Virolaisista muinaispukujen koristelumenetelmistä ja yritin opetella uuden neulakinnaspiston. Kaukolan kekomäen pisto ei meinannut millään onnistua. Aina jokin juttu meni pieleen. Jatkoin yrittämistä vielä illalla paluumatkalla ja Heureka -hetki tuli Kampin bussiasemalla klo 23.45, kun vihdoin keksin miten pisto pitää tehdä oikein. Nyt pystyn tekemään muinaispukuuni kukkaron tai lapaset oppimallani pistolla.

Upeita Jaana Rataksen mallikuvioita Mervi Pasanen neuvoo