Sisämaassa asuvalle taiteilijalle meri ja meren rannat ovat aina kiehtova elementti. Koska maalaukset syntyvät kuitenkin kotioloissa satojen kilometrien päässä elävistä malleista, on tehtävä maastoluonnoksia kiinnostavista kohteista tai kuvattava niitä. Tuon usein kotiin pieniä malleja, kuten oksia, talventörröttäjiä tai käpyjä. Usein käy kuitenkin niin, että maalauksen on hauduttava päässä vuosiakin, ennen kuin olen valmis sen toteuttamaan. Siinä vaiheessa luonnokset ovat arvokkaita muistin tukija.
Minulla on oli tilaisuus viettää aikaa rantakallioita ja kivien raoissa kasvavia kasveja tutkien kolmena helteisenä päivänä.

Gneissin seassa olevat graniittijuonteet muodostavat kiehtovia kuvioita.

Rantakasvit yrittävät sinnitellä kallioiden paahteessa.

Koivusaaren graniittikallioissa oli runsaasti lampareita

Aurinko laskee savusumun taa
Suomen lintumaalareiden yhteisnäyttelyyn pääsee tutustumaan 28.7.-29.8. välisenä aikana Galleria Karaijassa.
Näyttelyn avajaiset olivat tiistaina 27.7.. Tässä on joitain kuvia näyttelyn avajaistilaisuudesta.

Kari Eicherin upea keväinen maalaus.

Jari Kostetin neljä maalausta.

Taiteilijat Kari Eicher (vas.) ja Jari Kostet avaijaistunnelmissa.

Kenneth Rosenlundin teerimaalaus.

Matti Kapasen akvarellit “Vartiossa” (merikihu) ja “Varuillaan” (lapasorsa).

Risto Lammin-Soilan värikkäitä öljytöitä.

Tom Björklundin akryylimaalaus “Iltalento”.

Tom Björklund haahkapoikuemaalauksensa edessä.

Dick Forsmanin akryylimaalaus “Pensastasku”.

Dick Forsman maalauksineen.

Juho Könösen punakuirimaalaus.

Hanna Aalto

Hanna Aallon maalaukset.
Länsi-uusimaa lehden juttu näyttelystä.
Tervetuloa Suomalaisten lintumaalareiden yhteisnäyttelyyn galleria Karaijaan Inkooseen.
“Lintumaalauksia – yhteisnäyttely
Hanna Aalto, Tom Björklund, Kari Eischer, Dick Forsman, Matti Kapanen, Jari Kostet, Juho Könönen,
Risto Lammin-Soila, Esko Railo, Kenneth Rosenlund, Pekka Saikko, Hannu Sarvanne, Pekka Suhonen
Avajaiset ti 27.7. klo 17-19″

Maalaus: Kari Eischer
Helsingin luonnontieteellisen keskusmuseon eläinmuseolle rakennettiin Suomen eläimet näyttely. Talvisten lintulaudalla vierailevien lintujen taakse tarvittiin luminen kaupunkinäkymä. Kerrostalon sisäpiha voisi näyttää taltä kunnon lumipyryn jälkeen.

Parikkalan Siikalahden parkkipaikalla pesivät kalatiirat olivat tämän maalauksen mallina. Sijoitin ne kuitenkin merenrantaan, jääkauden hioman ja ihmisen merkitsemän kiven päälle. Kivi josta otin suuntaa-antavasti mallia on Lyökin pookin rantakallioita.





Valmis maalaus:
