Hopealangasta viikinkipunos tekniikalla tehty sykerö on uniikki karjalainen ilmiö. Sykeröitä on löytynyt eri puolilla Karjalaa tehdyissä kaivauksissa kuusi kappaleetta.
Punonta tehdään keskeltä reunoille päin ja kaksinkertaisena (pujotus kahden langan yläpuolelta). Punontavaiheessa sisällä olevan palikan olisi hyvä olla käyrempi ja hieman ohuempi. Tussilla piirretyt viivat auttavat pitämään punonnan suorassa. Liitoskohta peitetään letillä ja päihin tehdään suppilot ja lenkit. Pehmeä 0,4 tai 0,5 mm lanka on sopivaa.
Kaivauskertomuksen mukaan sykerön päällä oli huntukangasta, joten sykerö ei voi olla päälaella. Kokonaan hunnun allakaan se ei ole voinut olla, koska silloin sitä ei olisi tehty hopeasta tai pronssista (pronssisia tunnetaan yksi). Ehkäpä karjalaiset naiset tekivät sykerönsä Novgorodissa käyneiden miestensä kertomusten pohjalta. Novgorodilaisilla hienosto naisilla saattoi olla otsallaan komea slaavilaistyylinen tiara. Sykerö olisikin siksi luontevaa sijoittaa otsalle hunnun reunan alle.
En muista sellaista aikaa, jolloin en olisi pitänyt historiallisista koruista tai puvuista. Koruista ja muista hienoista historiallisista esineistä kertovat kirjat olivat suosikkejani jo ennen kuin osasin lukea. Nyt 30 vuotta myöhemmin, olen toteuttamassa haavettani muinaisaikojen puvusta.
Ennen projektiin ryhtymistä en pitänyt pronssi- tai rautakautista tyyliä ollenkaan suomalaisen tuntuisena. (Mikä osittain tietysti pitää paikkaansa, sillä iso osa tyylipiirteistä oli lainaa muualta) Historiallinen jatkumo on katkennut niin moneen kertaan, että esi-isiemme käyttämät koristelut ja tyylit näyttivät vierailta. Olen nyt yrittänyt tehdä näitä tyylejä itselleni tutuksi lukemalla kirjoja, vierailemalla kansallismuseossa ja etsimällä kuvia internetistä.
Aloitin muinaispukuprojektin etsimällä käsiini kirjallisuutta aiheesta. Tässä on esiteltynä tärkeimmät käyttämäni lähdeteokset. Nykypäivänä netti on syrjäyttämässä kirjat, mutta alkuperäisiin lähteisiin tutustuminen on kuitenkin ollut tehokkainta tiedonhankintaa. Muutaman kerran olen huomannut jälkipolvien tulkinneen löytöjä väärin tai sitten jokin virhe on kopioitu artikkelista toiseen.
Länsisuomalaisista muinaispuvuista löytyy melko helposti tietoja ja niihin johtaneita löytöjä tutkitaan tänäkin päivänä. Muinainen Karjala on joutunut enemmän unohduksiin. Muinaiskarjalan puvusta ei ole tehty korjattua versiota eikä karjalaisten löytöjen tutkimus ole juuri edennyt.
Projektini kannalta tärkein kirja on ehdottomasti Theodor Scwindt 1893 kirjoittama Tietoja Karjalan rautakaudesta. Kirja koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä on tarkat selostukset Karjalan arkeologisista kaivauksista ja niiden löydöistä. Toisessa osassa on yhteenveto löydöistä ja siitä mitä löytyneet esineet ja tekstiilin kappaleet kertovat rautakauden elämästä. Viimeisessä osassa on tarkat piirrokset kaikista löydöistä. Ilman tätä kirjaa olisi karjalaisen muinaispuvun tekeminen mahdotonta.
Koruista olen saanut edellisen teoksen lisäksi hyvin tietoa Julius Ailion Soikeat karjalaiset kupurasoljet (1922) kirjasta ja Ella Kivikosken erinomaisesta kuvateoksesta Die Eisenzeit Finnlands. Otavan kirja Kivikirves ja hopearisti sisältää kuvia samoista koruista kuin edellinen saksankielinen kirja.
Kankaista, vaatteista ja niiden kaavoituksesta olen etsinyt tietoa esimerkiksi seuraavista kirjoista. Sinihameet kultavyöt (Helena Luoma toim.) ja Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin Euran puku ja muut muinaisvaatteet.
Kalevalaisten naisten liiton julkaisuissa Vakkanen 2 ja Vakkanen 3 on hyvät kirjoitukset muinaispuvuista. Vakkanen 2 kirjasen muinaispukuartikkeli on ainoa, jossa on otettu kantaa karjalaisten muinaispukujen väreihin. Hyviä kaavoja löytyy Keskiajan Puvut kirjasta, jonka ovat kirjoittaneet Satu Hovi, Hannele Maahinen ja Katri Niemi.
Suunnittelin muinaispukuni lähinnä Kaukolan kekomäen haudan 6 mukaan, mutta joitakin elementtejä on myös haudoista 1 ja 5. Halusin kuitenkin paidansoljeksi hieman erilaisen hopealevyn ja otin siihen vaikutteita Hiitolan aarteen soljesta.
Työkalut ja tarvikkeet tuppaavat aina häviämään ja menemään sekaisin. Mietin pitkään systeemiä, jonka avulla kaikki pikkusälä olisi saatavilla ja työkaluille olisi paikat.
Rakentelemani systeemi kostuu isosta Sortimo pakista, johon voi nostaa paikalleen kaksi sortimo I-box yksikköä. Pakin kannen alle mahtuu iso määrä työkaluja, rukkasia tms. Pakkiin voi liittää myös vetolaatikon, jossa on kätevä kuljettaa vaikka dremeliä ja poraa. Salkkujen sisällön lajittelen todennäköisesti materiaalin mukaan. Yksi tai kaksi pakkia hopeatöille, yksi muille metallitöille, yksi erikoistekniikoille (esimerkiksi emalointi) ja yksi ruuveille, muttereille ja muulle pikkusälälle. Sortimo on siinä mielessä hyvä sarja, että lajittelulaatikot ovat irtonaisia ja niistä voi koota mukaan tarvittavat sisällöt. Kullekin salkulle on ulos vedettävä hyllytaso, jolloin salkuille ei tarvitse varata laskutilaa.
Jatkuvasti käytettäville työkaluille on koukut toisessa sivuseinässä. Pöytälevy on optimaalisella korkeudella seisaaltaan työskentelyyn ja sen reunaan voi kiinnittää vaikka ruuvipenkin. Alimmalle tasolle mahtuvat vanhat työkalupakit. Pyörissä on lukitus.
Seuraava projektini on tehdä viikinkien koruista inspiroituneita kaulakoruja ja avainketjuja. Aina sopivan hetken tullen olen metsästänyt Internetistä sopivan tyylisiä lasihelmiä ja tutkinut kymmenittäin referenssikuvia. Täysin oikeanlaiset helmet maksavat omaisuuksia, joten tässä projektissa täytyy soveltaa. Viikingit hankkivat helmiä Aasiasta, etelä-Euroopasta, Bysantista ja osa tehtiin itse muualta hankittujen mallien pohjalta. Mielenkiintoista on, että nykyään käytetty lamppulasitekniikka tai mosaiikkihelmitekniikka on identtinen viikinkiaikaisen tekniikan kanssa.
Hankkimieni helmien kiiltoaste vaihteli, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa lasin etsausta, jossa pintaa syövytetään. Etchall liuos muutti kaikki kiiltävät helmet muutamassa minuutissa mattapintaisiksi. Kunhan korut ovat valmiita tulen kiillottamaan helmien pintaa hiukan aidon vanhan helmen vaikutelman lisäämiseksi. Viikinkiaikana uudet helmet olivat tietysti samanlaisia kuin nykyäänkin eli melko kiiltäviä ja sileitä.
Tarvitsen metallitöihin suojaesiliinan.
Pari isoa palaa nahkaa, niittejä ja vanhoja solkia muuttui lattiapituiseksi esiliinaksi.
